13. toukokuuta 2012

Sitruunamarenkikakku

Tänään juhlistimme äitienpäivää tällaisella kakulla. Huomenna onkin omat synttärini :) Juhlin niitä sitten myöhemmin.

Pohja ennen marenkia
Ainekset:
Pohja:
*100g voita
*½ dl sokeria
*1 kananmuna
*2 dl vehnäjauhoja
Täyte:
*1½ dl vettä
*1 dl sokeria
*1½ rkl perunajauhoja
*3 keltuaista
*1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
Marenki:
*3 valkuaista
*1 dl sokeria
(marenkia olisi voinut olla hieman enemmän, no ensi kerralla sitten)

Valmistus:
1.Valmista pohja. Nypi keskenään rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja jauhot. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja paista 200 asteessa, kunnes saa väriä. (n. 10-15 min).
2.Valmista täyte. Erottele kananmunat. Sekoita kattilassa täytteen ainekset ja keitä, hyvin sekoittaen, kunnes seos sakenee kiisselmäiseksi. Kaada seos pohjan päälle.
3.Vatkaa valkuaiset ja sokeri keskenään kovaksi vaahdoksi.(niin, ettei seos irtoa kulhosta, kun sen kääntää ylösalaisin)
4.Pursota tai levitä marenki kakun päälle ja paista pari minuuttia kuumassa uunissa 250-300 astetta.

1 kommentti:

  1. Anonyymi17:12

    Täytyy kokeilla, paitsi itse teen varmaan mansikkatäytteen. ja lisään sen vasta sitten kun olen paistanut pohjan.

    VastaaPoista